The Manhattan Transfer 50-vuotisjuhlakiertue The Manhattan Transfer 50-vuotisjuhlakiertue
Osta lippuja

The Manhattan Transfer 50-vuotisjuhlakiertue

Useita paikkakuntia

The Manhattan Transfer 50-vuotisjuhlakiertueellaan Suomeen!

Palkittu lauluyhtye The Manhattan Transfer esiintyy 50-vuotisjuhlakiertueellaan seitsemällä suomalaispaikkakunnalla marraskuussa 2022. Hyvinkäällä, Oulussa, Kuopiossa, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Helsingissä järjestettävien konserttien lipunmyynti alkaa tänään.

Maailman parhaaksi lauluyhtyeeksi tituleerattu The Manhattan Transfer saapuu Suomeen marraskuussa 2022 50-vuotisjuhlakiertuellaan. Miljoonia albumeita uransa aikana myynyt The Manhattan Transfer on yksi maailman suosituimmista ja innovatiivisimmista lauluyhtyeistä. The Manhattan Transfer on saanut uransa aikana lukuisia Grammy-palkintoja ja muita tunnustuksia, yhtye on mm. valittu Vocal Group Hall of Fameen vuona 1998.

Yhä aktiivisesti konsertoiva kvartetti on viihdyttänyt yleisöä jo vuosia sellaisilla hiteillä kuin The Boy from New York City, Until I Met You (Corner Pocket), Why Not! ja Route 66. Juhlakonserttien ohjelmistoon yhtye poimii kappaleita koko 50-vuotisen uransa ajalta. The Manhattan Transferin ensimmäinen, yhtyeen nimeä kantava albumi julkaistiin vuonna 1975. Viimeisin levy Junction on vuodelta 2018.

The Manhattan Transferin perustajajäsen Tim Hauser menehtyi vuonna 2014, mutta yhtye on jatkanut menestyksen tiellä hänen muistoaan kunnioittaen myös tämän jälkeen. Hauserin tilalle kokoonpanoon nousi Trist Curless, joka täydentää jo vuosia yhdessä laulaneita Alan Paulia, Janis Siegeliä ja Cheryl Bentyneä. Suomessa The Manhattan Transfer nähtiin viimeksi loppuvuodesta 2021 menestyksekkäällä viiden kaupungin kiertueella.

THE MANHATTAN TRANSFER 50-VUOTISJUHLAKIERTUE
To 10.11 Hyvinkääsali
Pe 11.11 Oulu, Madetojan sali
La 12.11 Kuopio, Musiikkikeskus
Ma 14.11 Tampere-talo
Ti 15.11 Turku, Logomo
Ke 16.11 Jyväskylä, Paviljonki
To 17.11 Helsinki, Kulttuuritalo

Liput alkaen 59,90€
Lippujen myynti alkaa 23.3.2022 osoitteessa Lippu.fi

Mediakuvat: https://bit.ly/3Jk9cKf

Järjestäjä: RH Entertainment Oy, marko@prodisco.fi

 
Lue lisää

Osta lippuja

To 10.11.2022|Hyvinkää|
Hyvinkääsali|
alk. 59,90 €

Pe 11.11.2022|Oulu|
Madetojan sali|
alk. 59,90€

La 12.11.2022|Kuopio|
Musiikkikeskus|
alk. 59,90 €

Ma 14.11.2022|Tampere|
Tampere-talo|
alk. 59,90 €

Ti 15.11.2022|Turku|
Logomo|
alk. 59,90

Ke 16.11.2022|Jyväskylä|
Paviljonki|
alk. 59,90 €

To 17.11.2022|Helsinki|
Kulttuuritalo|
alk. 59,90 €