James Blunt James Blunt
Osta lippujaAkkreditointi

James Blunt

4.6.2022 Club Teatria, Oulu

Koronavirusepidemian vuoksi konsertti siirtyy pidettäväksi 4.6.2022

SUPERTÄHTI JAMES BLUNT SUOMEEN KESÄKUUSSA 2022

Yli 23 miljoonaa albumia urallaan myynyt Blunt konsertoi kesäkuussa 2022 Suomessa.

Muun muassa ’You’re Beautiful’ -hitistään tunnettu brittitähti James Blunt julkaisi viime syksynä uuden ‘Once Upon A Mind’ -nimisen albumin, jonka siivittämänä julkistettiin mittava Euroopan-kiertue.

James Blunt työsti uutta albumiaan monien lahjakkaiden tuottajien (mm. Steve Robson, Jimmy Hoghart ja TMS) kanssa. Mies on kommentoinut levyn olevan rehellisin albumi häneltä koskaan: ”Debyytti-albumini Back To Bedlam oli samanlainen siinä mielessä, että kirjoitin niitä kappaleita sen hetkisen elämäni kokemuksista. Jokainen tämän uuden albumin kappale edustaa asioita, joita käyn tällä hetkellä läpi tai olen viime aikoina kokenut. Tämä on erittäin henkilökohtainen albumi ja olen ylpeä siitä, että voin jakaa sen”, James Blunt toteaa.

Esikoisalbuminsa ’Back To Bedlam’ vuonna 2004 julkaissut James Blunt on vieraillut Suomessa viimeksi Pori Jazz -festivaaleilla vuonna 2018. Miehen edellinen täysin oma konsertti kuultiin Suomessa vuonna 2009, ja James Blunt myi tuolloin Hartwall Arenan täyteen. 

Mediakuvat: http://bit.ly/2vVkXpG

JAMES BLUNT
4.6.2022 Oulu, Club Teatria

Konsertin promoottori:
Marko Riihelä / RH-Entertainment Oy
marko@prodisco.fi
+358 40 038 6389

Lue lisää

Osta lippuja

La 4.6.2022|Oulu|
Club Teatria