Raskasta Joulua 2019

Raskasta Joulua 2019

Useita paikkakuntia

15.11.-21.12.2019

15-vuotisjuhlavuottaan viettävän Raskasta Joulua -kiertueen solistit on julkaistu

Nightwish-tähdet Marko Hietala ja Floor Jansen ovat isosti mukana kiertueella, joka tarjoaa juhlavuoden kunniaksi uudistetun show’n. Marraskuun 15. päivä käynnistyvän kiertueen konserteista Tampereen Pakkahuone on myyty jo loppuun.

Valtavaan suosioon noussut Raskasta Joulua -kiertue viettää tänä vuonna 15-vuotisjuhlaansa ja palaa komeampana kuin koskaan. Luvassa on täysin uudistettu show, jonka Raskasta Joulua –konseptin kehittänyt Erkka Korhonen on suunnitellut yhdessä nykysirkusta, tanssia, teatteria, oopperaa ja spektaakkeleita ohjanneen ja koreografioineen Minna Vainikaisen kanssa. Kaksiosainen konserttielämys pitää sisällään kappaleita koko Raskasta Joulua -historian ajalta. Visuaalisesti vaikuttavan shown ensimmäinen puoli on tarinallinen ja toisella puolikkaalla rokataan tukka putkella.

Juhlavuoden kunniaksi Nightwish-tähdet Marko Hietala ja Floor Jansen ottavat ison roolin esiintyen suurimmassa osassa kiertueen keikkoja. Markon ja Floorin lisäksi Raskasta Joulua –kiertueella esiintyvät tänä vuonna myös mm. niin ikään Nightwishissä vaikuttanut Tarja Turunen, mm. Leningrad Cowboysien ja Suburban Triben riveissä vaikuttanut Ville Tuomi, suositun yhdysvaltalaisen power metal –yhtye Kamelotin solisti Tommy Karevik, Amaranthe-solisti Elize Ryd, voimakasäänisenä solistina tunnettu Antti Railio ja odotetun paluun Raskasta Joulua -kiertueelle tekevä Ilja Jalkanen.

Raskasta Joulua -kiertue alkaa Hyvinkäältä marraskuun 15. päivä ja päättyy Tampereen Pakkahuoneen jo loppuunmyytyyn konserttiin joulukuun 21. päivä. Katso kiertueen kaikki paikkakunnat solisteineen alta.

RASKASTA JOULUA -KIERTUE 2019

15.11. Hyvinkää, Wanha Areena
JP Leppäluoto (ex. Charon), Antti Railio, Antony Parviainen (Psychework), Tuple Salmela (Tarot), Bernie Shaw (Uriah Heep) ja Hyvinkään nuorisokuoro 

16.11. Vaasa, Botniahalli
Ilja Jalkanen, JP Leppäluoto (Ex Charon), Antti Railio, Antony Parviainen (Psychework), Tuple Salmela (Tarot), Bernie Shaw (Uriah Heep) ja Kuula opiston Lapsikuoro Estradi

21.11. Lahti Halli
Tarja Turunen (Tarja, ex. Nightwish), Antti Railio, Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex. Suburban Tribe), Tommy Karevik (Kamelot), Kimmo Blom, Bernie Shaw (Uriah Heep) ja Lahden 6. musiikkiluokkien kuoro

22.11. Pori, Karhuhalli
Ilja Jalkanen, Antony Parviainen(Psychework), Tuple Salmela (Tarot), Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, Ex Suburban Tribe), Tommy Karevik (Kamelot), Bernie Shaw (Uriah Heep), Jarkko Ahola ja Lapsi- ja Nuorisokuoro Katajanmarjat

Turku Logomo
23.11. Seisomapaikat
Ilja Jalkanen, Antony Parviainen (Psychework), Tuple Salmela (Tarot), Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex. Suburban Tribe) ja Tommy Karevik (Kamelot), Bernie Shaw (Uriah Heep), Jarkko Ahola ja TSMO:n lasten ja nuorten kuoro

24.11. Istumapaikat
JP Leppäluoto (ex. Charon), Antony Parviainen (Psychework), Tuple Salmela (Tarot), Tommy Karevik (Kamelot), Kimmo Blom, Bernie Shaw (Uriah Heep) ja Turun Konservatorion lapsikuoro Auriella

28.11. Rauma, Kivikylän Areena
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), JP Leppäluoto (ex. Charon), Tommy Karevik (Kamelot) ja Rauman musiikkiopiston lapsikuoro Minidina

29.11. Kouvola, Lumon Areena
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex. Suburban Tribe), Tommy Karevik (Kamelot) ja Kouvolan seurakuntien lapsikuorot

30.11. Lappeenranta, Jäähalli
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex. Suburban Tribe), Tommy Karevik (Kamelot) ja Lappeenrannan musiikkiopiston lapsi- ja nuorisokuoro

1.12. Mikkeli, Saimaa Stadiumi
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), JP Leppäluoto (ex. Charon), Tommy Karevik (Kamelot) ja Mikkelin musiikkiopiston Musari-kuoro

3.12. Ylivieska, Kalajokilaakso Areena
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), Ilja Jalkanen, Kimmo Blom ja Päivärinnan lapsikuoro

4.12. Jyväskylä, Paviljonki Areena
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), Ilja Jalkanen, Antony Parviainen (Psychework), Kimmo Blom ja Vox Aurean kuoroperheen kolmekuutoset ja nollakakkoset- lapsikuorot

5.12. Ouluhalli
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), Ilja Jalkanen, Antony Parviainen (Psychework), Tuple Salmela (Tarot) ja Oulu-opiston ritaharjun lapsikuoro

7.12. Tampere-talo
Klo 15
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish) Tuple Salmela (Tarot), Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex Suburban Tribe) ja Pirkanpojat (Tampere)

Klo 19
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), Antony Parviainen (Psychework), Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex. Suburban Tribe) ja Harjun lapsikuoro

8.12. Tampere-talo
Klo 15
Ilja Jalkanen, Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), Kimmo Blom ja Pirkanpojat (Tampere)

Klo 19
Ilja Jalkanen, Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), Antti Railio ja Tampereen konservatorion lasten ja nuorten laulukoulu

12.12. Joensuu Areena
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), Ilja Jalkanen, Tommy Karevik (Kamelot) ja Hevi-kontiot (Joensuun karhumäen koulu)

13.12. Kuopio-halli
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), Ilja Jalkanen, Tuple Salmela (Tarot), Tommy Karevik (Kamelot) ja Rajalan koulun musiikkiluokkien kuoro

14.12. Helsinki, Hartwall Arena
Marko Hietala(Nightwish, Tarot), Floor Jansen(Nightwish), Ilja Jalkanen, Elize Ryd(Amaranthe), Tarja Turunen(Tarja, Ex Nightwish), JP Leppäluoto (ex. Charon), Antti Railio, Antony Parviainen (Psychework), Tuple Salmela (Tarot), Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex. Suburban Tribe), Tommy Karevik (Kamelot), Kimmo Blom ja Helsingin konservatorion nuoret laulajat

17.12. Kotka, Karhuvuoren Urheilutalo
Elize Ryd (Amaranthe), Jp Leppäluoto (ex. Charon), Tuple Salmela (Tarot), Kimmo Blom ja Kotkan seudun musiikkiopiston lapsikuorot

18.12. Hämeenlinna, Elenia Areena
Elize Ryd (Amaranthe), Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex. Suburban Tribe), Tuple Salmela (Tarot), Kimmo Blom ja Sibelius-opiston lapsikuoron projektikuoro

19.12. Salo, Salohalli
Elize Ryd (Amaranthe), Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex. Suburban Tribe), Tuple Salmela (Tarot), Kimmo Blom ja Salon seurakunnan lapsikuoro Allegro

20.12. Seinäjoki Areena
Elize Ryd (Amaranthe), Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, Ex Suburban Tribe), Antony Parviainen (Psychework), Tuple Salmela (Tarot), Kimmo Blom ja Solina

La. 21.12. Tampere, Pakkahuone
Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex. Suburban Tribe), Elize Ryd (Amaranthe), Kimmo Blom, Antony Parviainen(Psychework) ja Pirkanmaan musiikkiopiston lapsikuoro Tactus

 

www.raskastajoulua.com
www.facebook.com/raskastajoulua
#raskastajoulua

Liput:
Ticketmaster ja Lippu.fi

Järjestäjä:
RH-Entertainment Oy, marko@prodisco.fi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Liekki Promotion / Nora Norrlin nora.norrlin@liekkipromotion.com, 040 846 0116

OSTA
HETI
alk. 39,90 €
YHTEISTYÖSSÄ:
Stahl
|Master Events
|Ticketmaster
|Festariaidat
|Luova toimisto Ensemble
|X-Sec
|Casseli