Waltikan venetsialaiset järjestetään entistä suurempana!
Kolmipäiväiseksi kasvaneita Waltikan venetsialaisia juhlitaan tänä vuonna kahden lavan festivaaleina Hotelli Waltikan etupihalla. Suosikkifestivaalien tähtinä nähdään mm. The Baseballs (DE), Bonnie Tyler (UK), Ellinoora, Kaija Koo, Suvi Teräsniska, Vesala ja Portion Boys.
Waltikan upeissa järvimaisemissa nautitaan venetsialaisista jälleen elokuun viimeisenä viikonloppuna. Viime vuoden tapaan festivaali on tänäkin vuonna kolmipäiväinen, mutta tämän vuoden uutuutena festivaaleilta löytyy tänä vuonna kaksi esiintymislavaa. Elokuun 25. päivä alkavan festivaalin ensimmäinen päivä on ikärajaton, perjantaina ja lauantaina ikäraja on 18 vuotta. Waltikan venetsialaisten lipunmyynti käynnistyy huomenna.
Waltikan venetsialaisten tähtinä nähdään tänä vuonna monipuolinen kattaus kotimaan suosituimpia artisteja sekä viime vuonna uuden Hotshots-albumin julkaissut saksalainen rock’n roll -yhtye The Baseballs, jonka saavutuksiin lukeutuu mm. vuoden myydyimmän albumin Emma-palkinto vuodelta 2009 ja kymmeniä miljoonia levyjä uransa aikana myynyt walesilaistähti Bonnie Tyler.
Kotimaisista artisteista kolmipäiväisille festivaaleille saapuvat mm. Dinosauruksii-jättihitistäänn tunnettu Ellinoora, viime vuosina yhdeksi Suomen suosituimmaksi yhtyeeksi noussut Gasellit, platinaa esikoisalbumillaan myynyt Mikko Harju, Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Kaija Koo, yli kymmenen miljoonaa striimiä viime vuonna julkaisemallaan Vauhti kiihtyy feat. Matti ja Teppo -hitillään kerännyt Portion Boys, yli puoli miljoonaa albumia uransa aikana myynyt Suvi Teräsniska, 2000-luvun renesanssineroksi tituleerattu Vesala ja hurjaa keikkasuosiota nauttiva Vesterinen Yhtyeineen. Venetsialaiset päättyvät tuttuun tapaan lauantaina näyttävään ilotulitukseen. Katso kaikki artistit ja päiväkohtaiset ohjelmat alta.
Waltikan Venetsialaiset järjestettiin ensimmäistä kertaa elokuussa 2020. Festivaali kasvoi viime syksynä kolmipäiväiseksi ja keräsi yli 6 500 henkisen ennätysyleisön Hotelli Waltikan etupihalle.
WALKAN VENETSIALAISET 25-27.8.2022
Hotelli Waltikan etupiha
Festivaali on auki torstaina klo 16-24, perjantaina klo 16-02 ja lauantaina klo 14-02. Torstaina tapahtuma on ikärajaton, perjantaina ja lauantaina alaikäraja tapahtumaan on 18 vuotta.
Esiintyjät:
Torstai 25.8.2022
Costee 18.00-19.00
Petri Nygård 19.30-20.30
Abreu 21.00-22.00
Gasellit 22.30-23.30
Portion Boys 24.00
Perjantai 26.8.2022
Jonne Aaron 17.00-18.00
Sara Siipola 18.00-18.30
Stig 18.30-19.30
Martti Servo ja Napander 19.30-20.15
Vesala 20.15-21.15
Luukas Oja 21.15-22.00
The Baseballs 22.00-23.15
Uniklubi 23.15-24.00
Kaija Koo 24.00
Lauantai 27.8.2022
Suvi Teräsniska 15.00-16.00
Neljä Ruusua 16.45-17.45
Jenni ja Juho 17.45-18.30
Ellinoora 18.30-19.30
JP Leppäluoto 19.30-20.15
Mikael Gabriel 20.15-21.15
Mikko Harju 21.15-22.00
Bonnie Tyler 22.00-23.15
Joel Herttua 23.15-24.0
Vesterinen yhtyeineen 24.00
Lauantai- illan päättää ilotulitus
Tilaisuuden juontaa Rautsi Rautiainen
Festivaali on auki torstaina klo 18-02, perjantaina klo 16-02 ja lauantaina klo 14-02. Torstaina tapahtuma on ikärajaton, perjantaina ja lauantaina alaikäraja tapahtumaan on 18 vuotta.
Liput:
To 29,90 €
Pe 59,90 €
La 59,90 €
Kahden päivän lippu (pe + la) 99,90 €
Yhden päivän vip-lippu ( pe / la) 129,90
Liput myy: Lippu.fi ja Hotelli Waltikka
Hotellihuoneet myy: Hotelli Waltikka
Järjestäjät: Rantahotelli Waltikka ja RH Entertainment Oy
tomi.kuparinen@waltikka.fi, marko@prodisco.fi